Maanantai oli siis se retkipäivä.  Koska aamulla bussi hakisi meidät jo 7.20 hotellilta, tilasimme aamiaisen huoneeseen. Tarkkaan ruksasimme leivät ja jogurtit ja kaikki muut tykötarpeet, mutta aamulla lappu killui edelleen oven kahvassa. Ohje ripustaa se oven ulkopuolelle ennen klo 3 am ei siis pätenytkään meihin. Ovemme on käytävältä rappuja alas ja kulman taa, se ei siis näy vaivatta vaan vaatii erikseen kurkistuksen.

Mutta ei hätää, kun vein lapun respaan, ehdotti avulias herra, että laitamme itsemme valmiiksi ja tulemme syömään loungeen, ruokasalin viereen, ja näemme siitä sitten kun bussi tulee.

Bussi saapui, onnittelimme toisiamme hyvistä paikoista, mutta sinänsä ilo oli ennenaikainen, tämä bussi oli vasta keräilybussi, joka ajoi matkustajat Victorian asemalle ja siellä taas tehtiin uusi jako.

Pienen sekoilun jälkeen pääsimme omaan bussiimme, joka ajoi Windsor-Stonehenge-Oxford kiertoajelun. Opas oli Paul, omien sanojensa mukaan pieni mies suurella äänellä.

Hänen englantinsa oli selkeää ja hyvin ymmärrettävää, tietysti tarpeen,kun  asiakkaat olivat kaikilta maailman kulmilta.  Joukossa oli amishi-pariskunta, espanjalaisia, intialaisia, venäläisiä ja tietysti me suomalaiset.

Jokaisen Paul ehti huomioida erikseen, mistäpäin maata olet? tunnetko sen suuren säveltäjän? onko kotikaupungissasi patsas hänelle?

Ensin tulimme siis Windsoriin, joka on suurin ja vanhin vielä asuttu hallitsijan palatsi. Kuulimme Paulilta monta kaskua entisistä ja nykyisistä kuninkaallisista. Kuningatar Elisabeth II on kolmanneksi kauimmin Englantia hallinnut majesteetti, vain Victoria ja joku Yrjöistä on hallinnut pitempään. Joten ei Charles vielä pääse valtaistuimelle ainakaan 7 vuoteen, jos kuningatar saa päättää.

Tämä katu on Englannin lyhin ja omistettu Prinssi Charlesille.

Sisäänkäynnin luona esittäytyi eläköitynyt virkamies, joka on ollut joka päivä turistien kuvattavana eläkkeelle jäätyään.

Linna oli suuri ja vaikuttava. Tietysti sen ylläpito tulee kalliiksi, varsinkin, kun tulipalo tuhosi osia linnasta. Silti oli yllätys, että kuningatar Elisabeth oli neuvotellut, voisiko hän saada avustusta köyhien rahastosta linnan kunnostamiseen ja ylläpitoon. Rahat evättiin, koska se ei olisi antanut myönteistä kuvaa kuninkaallisten hommista. Varmaan saman vahingon teki kyllä tämän asia julkitulo. Tätä ei Paul meille kertonut, vaan se oli viime viikolla Hesarissa.

 

Kaikki Yrjöt, Kaarlet ja Rikhardit soljuivat Paulin suusta tasaisena virtana, hyvin paljon taas puhuttiin Edwardista ja Henrikistä, kiitos tv-sarjojen oli helppoa seurata tarinan käänteitä. Windsorin katedraalissa oli haudattuna Anna Boyleyn lapsi, joka olisi muuttanut varmasti historiaa, jos olisi saanut elää.

Linnan pihalla oli vahdinvaihto, punatakkiset sotilaat marssivat ja heiluttelivat miekkojaan milloin kainaloon, milloin olalle. Paikalla oli myös soittokunta kiltävin kypärin ja ohjelmistossa Beatlesin kappaleita ja James Bondin musiikkia.

Pohjoisterassilta näkyi Etonin rakennuksia ja Paul innokkaana kertoili sen kuninkaallisista oppilaista.

Kuningatar Maryn nukketalo jäi näkemättä, todella harmi, siinä uusi syy matkustaa Windsoriin uudelleen.

 

Takaisin bussille ja kohti Stonehengeä.

 

Stonehedge oli vaikuttava, jotenkin tuntui, että se oli tämän matkan pääkohde.

Kivirinki oli itsessään pienempi kuin olin ajatellut, mutta itse kivet paljon suurempia, mahtavia järkäleitä ja jos niistä riitti vielä 6 metriä maanalle.

Paikka oli tietysti turistien suosima, sulassa sovussa kiersimme rinkiä, puuttui vain huilut ja rummut, jotta tunnelma olisi ollut kuin muinaisina aikoina. Sen sijaan meillä oli kuulokkeet, joissa kerrottiin Stonehedgestä, sen arvoituksellisesta historiasta ja erilaisista tulkinnoista rinkien tarkoituksesta.

Ja sitten ajoimme Oxfordiin. Matkalla poikkesimme lounaalla maaseutu-pubissa,

x

ruoka oli perinteinen fish &chips, mutta ihana mansikka- juustokakku kahvin kera kaikkein paras ikinä.

Oxfordissa Paul taas oli elementissään. Hyvin paljon tietysti puhuttin opiskelijoista ja yleensa koulutuksesta Englannissa, mutta myös...

Hän tiesi Lewis Carollin historian ja kaikki esikuvat Liisa Ihmemaassa tarinaan, kuka oli itse Liisa, kuka Valkoinen Kani, jotka kaikki siiis löytyivät Carollin työpaikalta Oxfordista. Laventelit kukkivat Oxfordissa.

 

Oxfordissa oli vielä härkiä laitumella muistuttamassa nimen alkuperästä.

Oxfordin kadulla oli metallinen laatta, joka oli kolmen piispan muistoksi. Heidät oli poltettu sillä paikalla Maria Verisen toimesta, silloin oli katolinen ja luterilainen kirkko toistensa pahin vastustaja. Marian jälkeen kuningattareksi tuli Elisabeth I ja luterilaisen kirkon valta palautui ja pysyi. Tuntui, että suurin osa tarinoista liittyi Henrik VIII tai hänen aikaansa, jälkeläisiinsä, joten Tudors tv-sarja oli hyvä knoppi tälle matkalle. Ja läheisellä aukuiolla oli sitten varsinainen muistomerkki. Tämän patsaan rappusilla komisario Lewis kumppaneineen ratkoo usein rikoksia parastaikaa Suomessakin pyörivässä tv-sarjassa.

 

Oxfodin kadulla oli myös mainos Olli Mustosen konsertista, se oli samana iltana, joten emme ehtineet sinne.