Aamulla taas hotellin ruokasaliin aamiaiselle. Hudson teki vaikutuksen myös Arjaan. Tytöt oli vaihtuneet, siksipä kai Hudson joutui hyörimään entistä enemmän.

Ajoimme taas metrolla Westminister Abbeyn asemalle, junassa oven yläpuolella on Beethovenin Oodi Ilolle sanat ja nuotit. Kun niitä hyreksii koko matkan ajan, voi olla vain hyvällä tuulella.

Teimme pitkän kävelykierroksen Lontoon keskustassa ja kuvia tuli taas satoja. Katedraalin takana oli pieni Margaret Church,

joka oli kuulemma suosittu vihkikirkko Lontoossa. Kirkon istuintyynyt olivat vaikuttavat, ei kahta samanlaista.

Keskustassa oli runsaast poliiseja, mutta edellisellä kerralla Thamesin yllä partioinutta helikopteria ei nyt näkynyt.

Keskustan patsaat ovat mahtavia. Richard Leijonamielen patsas heti parlamenttitalon takana.

Naiset sodassa, vaikuttava, yksinkertainen, lohduton..

Maailman muuttuminen on muuttanut katukuvaakin. Kuva turistista Downing Street 10 oven edessä ei enää ole mahdollinen.

Koko katu on suljettu rautakalterein ja asestautuneet miehet vartioivat pääministerin rauhaa. Reunassa oli kapea portti, josta kulkijat syynättiin tarkkaan.

Lähellä oli myös ratsukaartin kenttä, jonne ihmiset kokoontuivat vahdinvaihtoa seuraamaan. Paikalla oli myös useita poliiseja, jotka varoittelivat turisteja. Eräs nuori poliisi kopautti olkapäätäni, antoi lappusen, jossa oli ohjeita taskuvarkaiden varalle ja kehotti varomaan"pahoja ihmisiä, joita saattaa olla paikalla".

 

Vahdinvaihto oli mahtipontinen ja viihdyttävä, varmaan siinä edestakaisin ratsastelussa oli joku logiikkakin, mutta ihmiselle, joka ei ole koskaan istunut hevosen selässä, se ei auennut.

Kaiken sen pölyn ja kuumuuden jälkeen oli aika virkistäytyä, joten kävimme siiderillä laivaravintolassa. Sieltä kävelimme sillan yli Thamesin toiselle puolelle, jälleen läpi performanssi-taiteilijoden alueen jonottamaan London Eye kierrosta.

Tämä tangoaja oli verraton, niin antaumuksella hän veivasi pariaan tangon taivutuksiin, etten ole vastaavaa nähnyt.

Paikalla oli myös edelliskerran sammakko, kultaiset ihmiset, limboajat...loputtomiin. Jotenkin vain astetta kovempina, kun joku otti kuvan kultaisesta miehestä antamatta rahaa, hän mulkaisi pahasti ja veti sormella kurkun poikki, kertoen mitä mieltä hän oli moisesta. Tietysti ammatistahan siinä on kyse, mutta eipä tehnyt mieli antaa lanttiakaan sen jälkeen.

Tämä tanssikuva on tarkan harkinnan ja asettelun tulos.

Jonotimme London Eyehin lähes  2 tuntia, mutta itse odotus oli mielenkiintoista, niin paljon tapahtui ympärillä kaiken aikaa.

Itse kondoolit ovat niin isoja, ettei siellä tunne pelkoa korkeallakaan.

 

Varsinainen tapahtuma oli, kun tulimme jo alaspäin, yhtäkkiä näimme 2 päätä Thamesissa. Poliisivene oli pysähtynyt ja kävi vilkasta keskustelua uijien/mielenosoittajien kanssa. Kohta paikalle tuli toinenkin poliisivene ja merivartio. Miten juttu päättyi, nousivatko miehet veneisiin vai uivat takaisin rantaan, mutta huomiota he tempauksellaan saivat runsaasti.

Kierroksen jälkeen taas jokainen kondoli tutkittiin matellinpaljastimella.

Pitkän odotuksen ja jännittäävn kierroksen jälkeen kävelimme takaisin samaan laivaravintolaan. Iso pihvi ja englantilaista olutta.

Otin tuopin London Bridge olutta, mutta kyllä se oli pettymys. Laimentunutta ja mitään sanomatonta.

 

Iltapäivällä  katsastimme vielä Buckinhamin palatsin ja Hyde Parkin.

Tie palatsille oli reunustettu ikivanhoin puin.

Paluumatkalla Leena-opas neuvoo turisteille tietä Hyde Park Cornerin metroasemalle.

Hyde Parkin portteja jaWalesin Prinsessa Dianan muistolaatta, joka ohjaa Prinsessan juoksureitille.

Palasimme hotelliin, missä alkoi Arjan kortti souvi. 100 erilaista korttia erilaisin ja hyvin runsain tekstein kotimaahan. Lontoon postilaatikot olivat tarpeen.

Ja näimme myös, että niitä pönttöjä tyhjennetään, joten ystävillä Suomessa on toivoa saada kortit aikanaan.