Kaunis päivä, aurinkoista mutta kylmää. Suihkulähteiden vesi oli paksussa hyhmeessä, suihkusi toki, mutta se altaassa oleva vesi oli jäätynyt yöllä.

Lähdin aamulla Buckinhamin palatsille, siis jälleen metroon ja menoksi. Hyde Park Cornerilta oli lyhyt kävely itse palatsille. Tie oli mahtipontisilla monumenteillä reunustettu. Isoissa kivipaasissa luki The Kingdom  of ja alla lueteltuina kaikki mahdolliset paikat Afrikka, Caribia, Intia jne jne. Ympäri kaupunkia on erilaisia sotamuistomerkkejä, runsaasti, mutta tällä tiellä suurimmat kaikista.

Qween Victorian muistomerkki oli valtava, mutta kaunis. Itse palatsi sinänsä pienoinen pettymys, ehkä syynä vahtisotilaiden pukeutuminen vihertävänharmaisiin päällystakkeihin, karhunnahka päähineet heillä toki oli.

Kullatut aidat ympäröivät tätäkin palatsia, lippu liehui katolla, joten kaiketi kuningatar oli kotosalla, mutta portit tiukasti lukittuina.

Tie palatsille oli leveä, oma kaista kävelijöille, pyöräilijöille, hevosille ja autoille. Muutenkin ratsastajat oli otettu huomioon, heille oli omat liikennevalot teiden ylityksiin. Hyde Parkin puistosta kaartoi juuri tielle 2 ratsukkoa, juuri oikein arvokkaasti pomppien oppikirjan mukaan.

Käväisin myös Harrods-tavaratalon katsastamassa. Sunnuntaina se oli vielä kiinni  aamulla, mutta jo ikkunoistakin näki, ettei se ehkä kuulu minun suosikkikauppoihini. Voin käydä siellä uudelleen huomenna, tai etsin jonkin tavallisemman kaupan Lontoosta.

Harrodsin ovella kolkutteli myös arabiperhe. Äidit olivat mustiin pukeutuneet ja hunnutteja, vain silmät näkyivät hunnun alta. Tyttäret sitävastoin olivat ilman huntua, toki hyvin siveästi pukeutuneet, ei minejä tai tiukkoja yläosia. Perheen teini-ikäiset pojat seurasivat kiltisti äitiensä perässä. Vaikuttava lauma.

Olen tällä matkalla saanut kuvata useampiakin turisteja, tällä kertaa nuorimies halusi itsensä ikuitetuksi Harrodsin kyltin alla. Metrossa italialaisrouvat tiedustelivat oikeaa asemaa Harrodsille. Aamuisen retkeni ansiosta tiesin hyvin neuvoa heille tien, olivat ajaneet jo pari asemanväliä yli, mutta helppohan on sitten hypätä pois vaunusta ja siirtyä toiselle puolen laituria ja palata takaisin.

Hyppäsin taas metroon ja ajoin Piccadilly Circukseen, hankin pari lippua loppupäiviksi. Les Miserables ja Billy Elliot. Sitten luulen, että koko kevään kulttuurikiintiö on täynnä.

Sohossa minua myös kosittiin. London Tourin lipun myyjä viimeisenä konstina kosi, kun ei saanut muuten lippua myydyksi. En maksa 24 puntaa kierroksesta, jolla ei ole suomenkielistä selostusta, Oysterilla ajan pari kierrosta punaisella bussilla ilmaiseksi. Mutta jäin siis ilman seuralaista jälleen kerran.

Palatessa kävin syömässä kotikorttelin kiinalaisessa. Se oli lähes täynnä, suurin osa kiinalaisia, joka on aina varma merkki kiinalaisen ravintolan tasosta. Ja paras kiinalainen elämässäni, loppu ruuan sai mukaan boxissa, joten huominen on turvattu. Asta kyseli englantilaisesta ruuasta, en ole vielä kokenut, mutta päiviä on.

 Jonkin asteisen huilaaminen ja kirjoittelun jälkeen oli sitten illan sirkusesityksen vuoro. Se oli in The Royal Albert Hall, joka sijaitsee aika lähellä hotellia, Kensingtonissa. Koska aikaa oli päätin kävellä sinne, vaikka jo alkoi hämärtää, mutta kadut olivat leveitä ja ihmisiä kuitenkin liikkui runsaasti. Kartan avulla paikka löytyikin helposti. Rakennus on pyöreä, suuri ja pramea.

Ulkopuolella oli kyltti, jossa kehoitettiin käyttämään ovea 12, jos liput oli etukäteen hankittu. Ja minullahan oli, ulkopuolella seisovien trokarien harmiksi. Sitkein seurasi minua sisäpuolelle asti, ennenkuin uskoi, että kädessäni oleva lappu oli ennakkotilaus ja maksu lipusta.

Kun olin saanut lipun käteeni, piti mennä takaisin ulos ja sitten sisään ovesta numero 1, sieltä löytyisi kahvila. Mutta taas kerran yllätys, jos ovessa lukee Cafe, sinne pääsee vain ruokailijoita ja kahvia saa Champagne- baarista. Saliin päästäkseen piti etsiä lipussa lukeva ovi numero 3, mutta ystävällinen paikannäyttäjä ohjasi sieltä ovelle numero 4, josta on helpompi reitti paikalleni. Onneksi salissa oli kokonainen lauma henkilöitä ohjaamassa ihmisiä oikeille tuoleille. Eräs tumma mies oli siinä suhteessa yli-innokas ja pian huomasin myös vaalean naisen, joka kädestä pitäen ohjasi ihmisiä istumaan, kun hän sitten alkoi jo kammata mieskatsojien hiuksia, ymmärsi tyhmempikin mummo, että kyseesssä oli sirkuksen klovnit.

Mietin, mikä tekee sirkuksesta modernin. Suurin ero perinteiseen on mielestäni musiikkki. Paikkalla on tietysti isohko orkesteri näyttämön taka-alalla, mutta musiikki ei ole sitä tuttua, vaan enempi Enya-linjaa. Heilläkin oli 2 laulajaa, jotka lauloivat lähes koko esityksen ajan, välillä sanoilla, välillä ilman. Ja tietysti puvustus on vielä tavallista sirkuspuvustusta värikkäämpi ja mielikuvituksellisempi. Itse temput ovat sitten niitä perinteisiä, ilma- ja lattia-akrobatiaa oli paljon, jonglöörit, taikuripariskunta, keinuakrobaatit, klovnit ja kansantanssiryhmä. Oli liian pelottavaa, kun kaikki ilma-akrobaatti numerot tehtiin täysin ilman turvaköysiä ja verkkoja. Mutta upeita ne tietysti olivat, miehet ja naiset lentelivät korkeuksissa hurjaa vauhtia.

Yleisö oli jotenkin apaattinen tai sitten kauhuissaan. Aploodit esitysten välillä olivat aika vähäiset, toki sitten näytöken päätteeksi runsaat ja pitkät.

Esityksen jälkeen kävelin takaisin hotellille, koska tie oli jo tuttu ja matka kesti vain 25 minuuttia. Mutta tietysti lopun pikkuteillä käännyin totaalisen väärään suuntaan ja olin täysin eksyksissä.

On tosi turhauttavaa, kun tiedät, että hotelli on ihan tässä jonkun nurkan takana ja silti se ei läydy. Kartassahan ei kaikkia katuja ole edes merkitty saati sitten nimetty, joten tarkan paikan löytyminen ei ole ihan helppoa. Onneksi vastaan tuli englantilainen herra koiransa kanssa iltakävelyllä ja hän osasi neuvoa tien. Kyllä koiraihmisiin voi aina luottaa.

Maanantai on sitten ainoa päivä ilman teatteria. Mitä ja minne? Kas siinä kysymys...