Olen nyt Lontoossa, hotellihuoneessa oman pc:n kanssa.

Tulin eilen Blue1: lla. Lento oli mukava, tasainen ja lentäjä suoritti täydellisen laskun Heathrown kentälle. Halpis lennolla saat ruokaa vain ostamalla koneessa, mutta toisaalta kunnon patonki viinin kera on parempikin vaihtoehto niille iänikuisille munakkaille.

Kentällä sain vaihdettua eurot punniksi. Virkailija hämmästeli, kun halusin vaihtaa 300 euroa. Hän kysyi kauanko aion viipyä Lontoossa ja antoi sitten huolestuneena neuvon säilyttää kuitin, jotta voisin vaihtaa jääneet punnat takaisin euroiksi lähtiessäni.  Mikähän Lontoon hintataso oikein on? minusta tuo summa ei tuntunut kovinkaan suurelta, ruuan, lippujen ja tuliaisten jälkeen aina loput rahat voi käyttää hotellin laskuun. No saa nähdä..

Metron käyttö oli helppoa, kuten oli kerrottukin. Ostin infosta Oystercardin viikoksi, sillä saa ajaa rajattomasti zone2 alueella keskiviikkoyöhön asti niin metrolla kuin bussillakin. Sitten on ladattava muutama punta viimeisiksi päiviksi, jotta pääsen takaisin Heathrowlle.

Metron uloskäynti tuotti ongelmia,vaikka periaatteessa tiesin miten pitää menetellä,  jouduin tietysti kaikkein kauimmaiselle kadulle hotellin suunnasta ja oiken kadun etsimiseen meni aikaa ja hermoja. Ihmiset eivät tienneet neuvoa, yksi avulias nuorimies neuvoi sitten menemään kulmantakaiseen lehti/tupakkakauppaan ja hankkimaan Lontoonkartan. No kaupassa ei ollut karttoja myynnissä, mutta intialainen myyjä tiesi Barkston Gardenin ja loppu olikin sitten helppoa.

Hotellivarausta ei tahtonut löytyä, mutta se johtui siitä, että hotelliin varaus oli tehty Sergen nimellä ja hänhän joutui perumaan matkansa. En tiedä kumpi meistä on pettyneempi. Serge ei koskaan sano suoraan mitä ajattelee, afrikkalainen sanoo mitä luulee sinun haluavan kuulla ja siksi yhtreentörmäyksiltä ei voi välttyä. Nyt hän kuitenkin on enempi kuin huolissaan, kuinka pärjään täällä, puhelin piti sulkea, jottei lasku nouse taivaisiin. Pc:llä on ilmaista jutella, jos ollaan koneen ääressä samaan aikaan.

Huone on iso mutta kolkko. Täällä on 3 sänkyä, toinen toistaan leveämpiä. Mutta mikä tärkeintä, hotellin laajakaista toimii ja oma uusi pc on mukana. Sain tuoreet kotimaan uutiset kohtsiltään. Televisiossa on vain 5 kanavaa, en vielä päässyt perille, mikä niistä on tavallinen normaalikanava, kaikilla oli joku möykkä hetki menossa. Olisin halunnut seurata illalla Wales snookeria, mutta ei se täällä näkynyt. Pitää kai etsiä joku sportpub tänä iltana. Tuntuu niin kotoisalta, kun ambulanssit ujeltavat lähistöllä ympäri vuorokauden, tässä täytyy olla sairaala lähi korttelissa. Huoneen ikkunat ovat yksinkertaiset ja aukeavat kuin elokuvissa alhaalta nostamalla, ilman mitään lukitusmahdollisuutta. Onneksi olen 4. kerroksessa,ei siis ole todennäköistä, että joku kömpisi ikkunasta sisään. Huoneen numero on 603,keros 4,  tätäkään logiikkaa en ymmärrä.

Aamiaisella tunsi todella olevansa Englannissa. Ruokasalinovella oli ensin vastassa nuori tyttö, hänen jälkeensa arvokas herra pukeutuneena mustaan pukuun rusetteineen, kuin Hudson kahdenkerroksen väen tarinassa.

Hän tiedusteli huoneen numeron ja kahvia vai teetä, ohjasi pöytään ja sanoi sitten koko ajan vieressa seisseelle tarjoilijalle: One cafee to one, please. Aamupalapöytä oli continental, leipää, kinkkua, juustoa, hilloja ja marmeladia. Ja kinuskijugurttia!!!kamalaa, mutta ehkä ei mummoille tarkoitettuakaan. Ja sain kahvia toisenkin pannullisen, no problem, mutta hiukka hämmästystä se herätti.

Kello on nyt kohta 9 am. aamulla on satanut, mutta aion lähteä keskustaan. Kierrän alta pois pakolliset nähtävyydet koska teatteripäivinä tuskin on aikaa kulkea hirveästi.

 Olen nyt takaisin kaupungilta ja parasta kirjoittaa heti, kun vielä muistan missä olin.

Ajoin metrolla Westminsteriin ja sieltä Parlamenttitalon kupeesta yli Thamesin kävellen. Jonotin London Eyesin kyytiin ja kannatti se kierros. Samaan hintaan kuului 3D esitys, jossa sai väistellä lentäviä lokkeja ja kiitää taivaalla jonkun härvelin mukana.London Eye kiertää jatkuvasti, joten kyytiin ja pois hypätään vauhdissa, toki vauhti on hiljainen. Samassa gondolissa kanssani oli venäläinen seurue, rouvilla kettuturkit ja nahkahousut. Jo niistä olisi heidät tunnistanut, vaikka ei kieltä olisikaan kuullut.

Huomaa todella olevansa suurkaupungissa, jossa terroristivalmius on toista luokkaa kuin kotona. Parlamenttitalon yläpuolella liiteli helikopteri kaiken aikaa. London Eyehin menevät ihmiset tarkastettiin, niin laukut kuin taskutkin. Ja kierroksen lopuksi tyhjään gondoliin meni 2 henkilöä matallinpaljastimien kanssa ja tarkastivat lattian ja katon.

 Kävelin rantakatuja aina London Bridgelle asti ja sehän piti tietysti ylittää. Yllätys oli kaikki se sininen maali, jota sillan kannattimiin oli sivelty. Liekö lastenkirjojen perua, että olin mieltänyt sen lähinnä punaiseksi. Vastapäisellä rannalla Towerinlinna, pahamaineinen ja synkkä. Useissa tv sarjoissa ja elokuvissa esitetty, viimeksi tietysti Tudors-sarjassa tuli hyvinkin tutuksi.

Kävin syömässä The real Greek ravintolassa. Ihanaa ruokaa ja paljon, mutta tätä vauhtia punnat kyllä hupenevat. Heathrown virkailijarouvan on turha odotella minua takaisin rahan vaihtoon.

Tate Modern museossa piipahdin, siellä myymälässä oli samoja tavaroita kuin Kiasmassa tai Retretissä, toki muutakin, mutta taas huomasi maailman pienuuden.

Matkan varrella oli myös Shakespeare Globen näyttelytilat, pihamaalla oli monia koululaisryhmiä tutustumiskäynnillä. Puistossa oli useita taiteilijoita, jotka ovat tehneet patsasmaisesta liikkumattomuudesta modernin tavan ansaita rahaa. Tällä kertaa hauskin oli pyöräilevä sammakko, jolla oli pikkusammakko vierellään. Toivon totisesti, että se ei ollut hänen oikea lapsensa.

Mutta vanhakin koira oppii uutta, tänään jo osasin metrosta oikealle ulostulolle ja kulmakaupan kassajono sujui ihmettelemättä.

Ja kaikki tämä yhdellä kävelyllä, mitä tapahtuukaan huomenna?